sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Vanhempaintoimikunnan kokous 27.10.2014

Paikka: Maauuninkujan päiväkoti

Läsnä:
Katri Metsäpelto
Katja Laalahti
Heli Nieminen
Katariina Blom


1. Kokouksen avaus
Kokous avattu 17:05 ja todettu toimivaltaiseksi.

2. Esityslistan hyväkyminen
Esityslista hyväksytty.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen
7.10.2014 Pidetyn kokouksen pöytäkirja on hyväksytty. Jatkossa pöytäkirjat liitetään vanhempaintoimikunnan nettisivuille (Kati) sekä vanhempaintoimikunnan kansioon ja ilmoitustaululle (Katri). Katri hoitaa ilmoitustaululle vanhempaintoimikunnan lätkän josta vanhempien on helppo seurata tiedotusta.

4. Päiväkodin vuosikello
Käytiin läpi päiväkodin vuosikello. Kevään ohjelma suunnitellaan marras-joulukuun aikana. Mikäli vanhempaintoimikunta haluaa osallistua tapahtumiin, voidaan tammikuun alussa miettiä mihin ja miten tapahtumiin osallistutaan. Syksyn 2015 suunnitelma tarkentuu kevään aikana.

5. Valokuvaus
Valokuvauksen kilpailuttaminen tulee ajankohtaiseksi tammikuussa 2015. Katri kerää tulevilta messuilta kuvausyritysten yhteystietoja. Heille lähetetään tarjouspyynnöt vuoden alusta. Valokuvauksen varaust tehdään keväällä siten että kuvaukset kestävät 2 aamupäivää ja lapsia on n. 60-70. Nykyinen kuvaaja on Kuvaverkko.

6. Vanhempaintoimikunnan nettisivut
Vanhempaintoimikunnan nettisivut on nyt perustettu. Niitä tulee päivittämään Kati. Toimikunnan Facebook- sivuille sekä Vantaan kaupungin sivuille laitetaan näistä linkki. Lisäksi Kati tekee tiedotteen bloginsivuston perustamisesta. Kaikilla vanhemmilla on mahdollisuus kirjoittaa sivuille kommentteja, mutta vain toimikunta voi kirjoittaa blogia. Kati selvittää miten toisella sähköpostiosoitteella tämä onnistuu.

7. Xylitolipastillit
Katja on tehnyt kyselylomakkeen xylitolipastilleista eli haluavatko vanhemmat jatkossa tilata pastilleja. Henkilökunta jakaa kyselyn vanhemmille. Lomakkeen palautus on viimeistään 14.11.2014. Päiväkoti tekee yhteenvedon vastauksista toimikunnalle

8. Seuraava kokous ja kokouksen päättäminen
Seuraava kokous on 8.12.2014 klo 17:00 päiväkodillä. Kokous päätetty n. klo 18:00


Katja Laalahti
Heli Nieminen

Katariina Blom

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti